sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Venezia - Venice - Venedig - Venetsia


Silmää vähän painaa parin tunnin yöunien ja kahden päivän kaupunkikävelyn jäljiltä, mutta olihan se sen arvoista. Venetsia oli ihan omanlaisensa maailma täynnä pieniä kujia, jotka muodostavat sellaisen sokkelon, että muutaman mutkan jälkeen ei ole enää aavistustakaan, missä suunnassa mitäkin on.  Venetsia on myös lukemattomia siltoja, vesiliikennettä ja upeita kirkkoja ja muuta kulttuuria. Unohtamatta tietenkään niitä noin 12 miljoonaa vuosittaista turistia, jotka vierailevat kaupungissa. 


Maaliskuun lopun piti ymmärtääkseni olla karnevaalien jälkeistä hiljaisempaa sesonkia, mutta silti kujilla ja toreilla maleksi aivan kamala määrä turisteja. En halua edes ajatella, millainen Venetsia on kesän sesonkina. Onneksi monelle Venetsia näytti merkitsevän tiettyjen kuuluisien kohteiden ympäristössä käyskentelyä, ja hieman syrjäisemmillä kujilla sai kulkea aivan yksin satunnaisten paikallisten seassa.  Toinen, vähintään yhtä hyvä keino turistimassojen välttelyyn oli herätä ennen auringonnousua ja kipaista aamukävelylle heräilevään kaupunkiin. Jos edellisiltana olikin käynyt nukkumaan ajatellen, mitenköhän jaksaa enää kuluttaa toisen päivän samoilla kaduilla, oli aamun auringossa hiljaisilla kujilla jo moiset ajatukset unohtuneet tyystin. 


Kuljin Venetsiassa ilman karttaa, eikä siltikään edes oman hostellin löytäminen ollut mitenkään tuskaisan vaikeaa, kun lähellä sijaitsevan aukion nimi ja hostellin talonnumero olivat tiedossa. Kaikki on niin lähellä, että itsekin aluksi eksyin aivan liian kauas majapaikastani, kun kuvitelmissani kaupunki oli hieman massiivisempi kuin se todellisuudessa onkaan. 

(pane per i poveri ~ leipää köyhille)

Vaikka Venetsia oli omassa omituisuudessaan hieno, se oli samaan aikaan myös hieman väsyttävä toistaessaan jatkuvasti itseään. Mietin myös kerran jos toisenkin, miten hyvin kaupungissa on onnistuttu markkinoimaan rähjäisyys romanttisuutena. Moni paikka repsotti aika pahastikin, mutta toki se tavallaan  kuului kuvaan. Ja Italia on kuitenkin aina Italia – olihan se mukava, kun (vanhuudenhöperöinen?) mummo kahden ihmisen levyisellä kujalla kurkotteli ulos ikkunasta jossain pääni yläpuolella ja huuteli iloisesti vilkuttaen buongiorno bella tai kun pyytäessäni suunnistusapua kahdelta vanhemmalta mieheltä, ohi kulkenut mies italialaiseen (suomalaisesta hieman vihaiselta kuulostavaan) tyyliin sotkeutui keskusteluun ja puhetulvansa lomassa huitoi käsillään ja painotti, että il ponte ja dritto. Si si, grazie mille, hymyilin, ja papat hymyilivät mukana. Miehen tarkoittaman sillan löysin heti seuraavana päivänä, vaihoehtoisen (kierto)reitin onneksi hieman aiemmin. :)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siniset Karhut näyttävät juuri oikeilta jalkineilta Venetsian kujille. Sattuiko koskaan niin, että kuja päättyikin kanavaan ja pakko palata samaa reittiä takaisin?
Milloin se karnevaaliaika oikein loppui?
Kokemuksesta sanoisin, että yli 30 asteen heinäkuisessa turistitungoksessa oli pikkukujilla joskus jonottamisen meininkiä.

Lotta kirjoitti...

Näyttämisestä en tiedä, mutta ainakin tuntuivat just oikeilta yhden kymmentuntisen korkokenkäpäivän jälkeen ;)

Aika monestikin loppui kujat kanavaan, valitettavasti hyppäämällä ei päässyt yli. Tai no, en kyllä kokeillut.

2-3 viikkoa sitten kai, about.

Uskon.