Äkkilähtö

Ajattelin, että yksi sateinen kuva saattaisi olla pitkästä aikaa paikallaan. Että olisi niitä ystäviä vielä kotiin palatessakin.

Sunnuntaina tuli junailtua Innsbruckista Salzburgiin parin päivän visiitille saapuneen vaihtari-Heinin kanssa Zell am Seehen, missä kävimme valloittamassa Schmittenhöhen. Kyllä, juuri se sama mäki, mikä keskiviikkonakin, mutta eipä tuo haitannut – mukavaa oli! Pilvien lomasta näkyi välillä vähän valonsäteitäkin, mutta ennen kaikkea pääsimme nauttimaan kesän ensimmäisestä kunnon sateesta. No, kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.

Huomenna lähden Itävallan hieman epävakaiksi kääntyneitä kelejä karkuun ja hyppään aamupäivällä Budapestiin vievään junaan – sain kuin sainkin edulliset liput (49 meno-paluu) vielä viime tingassa! Jee :) Siellä siis huomisillasta lauantaille puolillepäivin. Ensimmäisenä missiona on juosta oopperatalolle kyselemään lippuja perjantain Giselle-balettiin – pitäkäähän kaikki sormet ja mielellään varpaatkin pystyssä, ettei kulttuurinautinto tällä kertaa jäisi pelkäksi haaveeksi!

Vaellellen

Pääsiäisloma on Münchenin kaupunkiloman jälkeen jatkunut luonnonläheisemmissä merkeissä pääosin patikoinnin parissa, nyt jo takaisin kotia kohti matkaavien vanhusten seurassa. Lauantaina tuli valloitettua yksi Berchtesgadenin huipuista, Grünstein, ja sunnuntaina lähes takapihallani nouseva Untersberg. Berchtesgadenin vaellukselle ei kansallispuiston infopisteen miehen mukaan olisi oikeastaan ollut asiaa, koska vuorilla on lunta ja märkää ja ihan kohta oli sadekin alkamassa. No, uskaltauduttiinpa nyt sitten kuitenkin, eikä kyllä oltu ihan ainoita… Päivän ehdottomasti haasteellisin osuus olikin jo aamupäivällä, kun keskustaan majoittuneet matkalaiset piti saada autoineen suunnistamaan allekirjoittaneen kulmille. Keskustan yksisuuntaisilla teillä oli kuulemma helppo ajaa ympyrää, ja vähän vaikeampi löytää ulospääsyä.  Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja lopuille Salzburgin öille löytyikin vähemmän suunnistamista vaativa kelpo jess-hotelli moottoritien kupeesta, Puchin kylältä. 

Königssee

Grünsteinin (1 303m) huipulla. Alhaalla Berchtesgaden.

Korkeat paikat on tosi hyviä korkeanpaikankammoiselle...

Sunnuntaina ei enää paljoa neuvoja vaellukselle kyselty, vaan kivuttiin Fürstenbrunnin suunnasta ensin hiekkatietä ja ylempänä laskettelurinnettä pitkin noin 1900 metrin korkeuteen. Laskettelurinne oli jyrkkyydeltään suurelta osin Levi Blackin tasoa, pituudeltaan ehkä triplasti sen. Ei siis pahakaan näin kovakuntoisille…  Vaikka Untersbergiä kutsutaan nukkuvaksi lohikäärmeeksi, siellä asuu tonttuja ja maahisia ja vuorelle on kadonnut lukuisia ihmisiä (joista osa on mystisesti löytänyt itsensä kuukausien päästä toiselta puolen maapalloa lainkaan tietämättä, miten ovat sinne joutuneet), meille vuori esittäytyi lempeänä ja vähemmän salaperäisenä. Maisematkin ihan kelpasivat, ja taisipa aurinkokin paistaa – näin ainakin seuraavana päivänä sai eräskin tulkita jaloistaan. 

Nousua Fürstenbrunnin suunnasta.Paikallinen pappa (takana) reenasi sauvarinnettä.

 

Untersberg (1 972m)

Huippuja etelän suunnassa

Tiistaiaamuna autoiltiin Saksan kautta Zell am Seelle – (turisti)kaupunkiin, joka on kyllä nimensä puolesta ollut tuttu jo vuosia itsellekin, mutta sen parempaa käsitystä ei paikasta kuitenkaan ole ollut. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa -kaupungin turisti-infossa- oli ystävällistä palvelua ja sopiva patikointireitti neuvottiin ilomielin. Sääli vain, että elettiin vielä talven loppulumien aikaan, ja infotädin mielestä ainut mahdollinen patikointireitti oli Zellerseen ympäri kiertävä kävelytie. Pienen inttämisen jälkeen saimme kuitenkin vaihtoehtoisen reittiehdotuksen Zellerseen itäpuolen rinteille. Itse Zell am Seen rinteille eli järven länsipuolelle ei missään nimessä voinut (tädin mielestä) mennä, koska siellä oli lunta ja reitit eivät vielä olleet kävelykunnossa. Hieman pisti moinen tarina ihmetyttämään, mutta suuntasimme kuitenkin itärannalle Thumersbachiin, mistä löytyi kaikin puolin erinomainen reitti paritonnisille huipuille Schwelbenwandille ja Schönwieskopfille. Sinne olisi voinut pystyttää majan ja jäädä katselemaan maisemia pidemmäksikin aikaa. 

Taukopaikka n. 1 900 metrissä.

Taustalla Zellersee, Kitzsteinhornin jäätikkö ja Zell am See (oik.)

München

Viikolla tuli vietettyä pari päivää Münchenissä. Sehän sijaitsee tuossa ihan naapurissa, vain parin tunnin junamatkan päässä Salzburgista ja junia kulkee varmaankin noin tunnin välein. Halvallakin pääsee, varsinkin jos on isommalla porukalla liikenteessä; BayernTicketillä viisi ihmistä matkustaa 29 €:n hintaan päivän aikana edestakaisin (tietyin aikarajoituksin). Ei ihan surkea diili kuluttajan kannalta. Ja koskee siis kaiken ikäisiä.

Itse en matkaseuraa reissulle saanut, mutta hyvinpä tuon suurkaupungin (n. 1,3 milj. asukasta) vilinässä yksinäänkin pärjäsi. Pari päivää sai varsin kivuttomasti kulumaan shoppaillen ja mm. Olympiapuistoon ja Dachaun keskitysleiriin tutustuen. Suurin osa keskustan puistoista ja rakennuksista jäi tältä erää näkemättä, mutta niitäpä ehtii vaikka myöhemminkin katselemaan. Oikeastaan ei tällä erää niitä niin olisi jaksanutkaan.

Olympiapuisto. Mielelläänhän tuolla olis pienen juoksulenkinkin vaikka heittänyt...

...mutta toisaalta räntäsade, kuusi lämpöastetta ja hullun kova tuuli ei olisi ollut aivan ihanteellisin keli..

Glockenspiel

Rathaus

CL:n keikka oli se varsinainen syy Münchenin reissulle. Noh, ihan perushyvä keikka, joskin liikaa teinejä, liikaa yleisön huudattamista ja vähän liikaa omia hauskoja juttuja. Onneksi muutama loistava biisi pelasti illan.

Dachau. Aika ankea paikka, mutta myös erittäin mielenkiintoinen. Muutama tunti vierähti ihan huomaamatta, eikä museon läheskään kaikkia tekstejä, videoita ja kuvia ehtinyt näkemään. Käymisen arvoinen, ehdottomasti. 

"suihkuhuone"

Viikonloppu kului patikoiden – lauantaina pilvinen iltapäivä vietettiin vanhusten kanssa Berchtesgadenin suunnalla, sunnuntai ihan kivenheiton päässä kämpiltäni kohoavalla Untersbergillä. Molemmat hienoja, Untersberg itse asiassa jopa aika mahtava. Kuvia ja jokunen sanakin luvassa tässä joskus lähiaikoina.

Matkaväsymyksen kautta uusiin matkasuunnitelmiin.

Viime viikko oli tylsä, laiska ja hiljainen, pientä kaipuuta kotikuvioihinkin oli havaittavissa. Selvästikin alkaa parin vuoden matkalaukkuelämäkiintiö täyttyä vähitellen, ja muutenkin jo kaipailee jotakin järkevää tekemistä.  Itävalta on edelleen mahtava, ei sillä.

Lauantaina sain vängättyä itseni parin tunnin tsempin keräämisen jälkeen pyöräilemään ulos aurinkoon. Kuchlin läheltä, ehkä noin 15km:n päästä kotoa, löytyi vuorentynkä, jonka kävin kiipeämässä ylös. Luulin reitin olevan kiertoreitti Gollingiin, mutta nähtävästi olin taas ottanut jonkun risteyksen alhaalla väärin, ja ylhäällä oli taas todettava, että siihen se nyt sitten loppui. Vaan eipä tuo haitannut. Oli ihana fillaroida hiljaisella mäellä, melusaasteesta on saanutkin täällä nauttia ihan tarpeeksi. Liikennettä on paljon.

Sunnuntaina leikin turistia Salzburgissa ja löysin taas kaikenlaista uutta kivaa, kuten vanhan kaupungin piilossa olevan hautausmaan, aivan käsittämättömän siistin kiipeilypuiston ja varmaan jotain muutakin, mitä en nyt tähän hätään muista. Ei kun niin, sattumalta löysin Mozartin asuintalon – sehän on jokaisen turistin pakollinen valokuvanaihe täällä. Sen synnyintalon lisäksi tietenkin. Kiipeilypuisto vei kuitenkin voiton jopa Mozartin taloista – Mönchsbergin yhdelle kallioseinämälle oli tehty n. 6-7 kiipeilyreittiä, joita ilmeisesti kuka tahansa sai mennä kokeilemaan. Varusteet oli valmiina odottamassa. Lisäksi viihdykkeenä oli boulderointikiviä, lapsille kaikenlaisia kiipeilytelineitä ja mm. ns. tasapainoilunaruja, joilla kävelemistä on kyllä käytävä testaamassa vielä joku kerta. Todella siisti koko perheen ulkoilupaikka! 

Mirabellgarten

Müllner Schanze

Keskiviikkoaamuna pääsen vaihteeksi uusiin maisemiin, kun lähden katsomaan, mitä Münchenillä on annettavaa. Tarkoituksena on kierrellä tärkeimmät nähtävyydet, shoppailla, käydä keikalla ja torstaina mahdollisesti tehdä pieni retki ihan lähellä sijaitsevaan Dachauhun. Siellä toimi aikanaan keskitysleiri, joka toimi prototyyppinä muille keskitysleireille. 

Keskiviikkona aloitan myös 2,5 viikon mittaisen pääsiäisloman. Tänne tullessa kahden viikon pääsiäisloma oli pieni vitsin aihe – eihän nyt kellään voi olla kahden viikon pääsiäislomaa! Niin, paitsi näillä katolilaisilla, joita itävaltalaiset siis valtaosin (78 %) ovat. Venetsian reissun jälkeen kaksi viikkoa on kuitenkin tuntunut toisessa mielessä vitsiltä; paluumatkalla uppoavasta kaupungista juttelin samassa junakopissa matkustaneen brittipojan kanssa, joka kertoi olevansa parin viikon Euroopan kiertueella – heillä kun oli tuolloin menossa viiden viikon pääsiäisloma. Aivan, minullakin vähän leuka tipahti.

Pääsiäisloman ensimmäiseksi viikoksi saan vanhempani näihin maisemiin, viikonlopulle ilmeisesti vierailijan ja vaellusseuraa Innsbruckista, ja jälkimmäiselle viikolle pitäisi keksiä parin päivän reissu jonnekin. Mielessä pyörii lähinnä Wien, Praha, Budapest ja Zürich. Tai ehkäpä yllätän itseni ja lähden Pariisiin.

Touko-kesäkuussa olisi toiveissa käydä katsastamassa vielä edellä mainitun must see-Wienin lisäksi mm. Graz, Villach, innsbruck ja tietysti kaikki kivat pienet vaelluskylät tässä noin 100 km:n säteellä. Lisäksi Rooman loma on jo melkein varattu, ja muutaman päivän loma Pohjois-Italiassa Gardajärvellä houkuttelisi myös kovasti. Onneksi jotain voi kuitenkin jättää tulevaisuudellekin, vaikka kaikki olisikin nyt tässä lähellä ja suht edullisesti tavoitettavissa. Ähkyhän siinä tulee, jos pitää kaikki änkeä pariin kuukauteen. 

Kummallinen kevät

Taisi olla kevään lämpimin päivä tänään. Tai kevään ja kevään, en tiedä mikä nyt on, kun kalenteri näyttää huhtikuun alkua, mutta lämmintä on vajaat +27. Aika erikoista oli lähteä iltaseiskan jälkeen juoksulenkille shortseissa ja topissa ja silti oli lämmin.

Juoksulenkki kulki kivasti - kaikki ekat kaksi minuuttia Salzachin rantaan. Sitten satuin vilkaisemaan jalkoihini, näin 15 sentin päässä  edessäni kapeaa tietä ylittämässä olevan käärmeen, joka jähmettyi paikalleen ja tuijotimme siinä kovin pitkältä tuntuneen hetken toisiamme silmästä silmään, kumpikaan uskaltamatta liikkua. Näin jälkikäteen ajateltuna on itse asiassa aika sankarillinen olo, sillä kykenin olemaan kiljumatta. Ja käärme oli kuitenkin varmaan parimetrinen ja paksu kuin mikä. Hetken kauhistelun jälkeen sain jostain supervoimia, tein varsamaisen loikan sihisevän matelijan yli ja juoksin äkkiä karkuun. Turvallisen välimatkan päästä taakse vilkaistessani näin, kuinka musta peto luikerteli metsikköön. Loppulenkki kulki korkealla askeleella. 

Helmiä

Käsitykseni patikoinnista on jotakin muuta kuin laskettelurinteessä tai asfalttitiellä kipuamista, joten en sano viettäneeni huhtikuun ensimmäistä sunnuntaita patikoiden vaan pikemminkin kävellen. Aamukahdeksalta polkaisin Halleiniin, jätin pyörän parkkiin ja lähdin autotielle kävelemään kohti Bad Dürnbergiä. Se on siis pieni mutta maisemiltaan sitäkin kauniimpi kylä Halleinin yläpuolella. Liki tunnin ylämäkeen käveltyäni BD oli ohitettu ja jatkoin paikallisen Laajavuoren päälle. Huippu oli 1 300 metrissä.

Sieltä sitten alas sattumanvaraiseen suuntaan. Kyltit varoittelivat, että kyseessä on Alpinerstieg ja tarkoitettu nur für die Geübte. Tässä kohtaa vähän jännitti, mutta uskoin täyttäväni kriteerit eli olevani riittävän harjoitellut. Polku paljastui jyrkäksi ja juurakkoiseksi, mutta muuten ihan perus luontopoluksi. 

Tennengaun laaksoa. Gollingin kaupungin taustalla Tennengebirge & Dachstein.

Kohta olinkin jo autotiellä ja haravoin katseellani reittiä seuraavan tömpäreen päälle, se kun oli näyttänyt edelliseltä huipulta katsottuna varsin houkuttelevalta. Paljastui sitten, että tämäkin oli laskettelumesta, joten lähdin kipuamaan rinnettä ylös. Rinteet siis oli toki jo suljettu, mutta koska lunta kuitenkin oli ainakin kapeina kaistaleina jäljellä, porukka hiihti ylös ja laski alas. Ja hiihti ylös ja laski alas. Intohimoista porukkaa, ei voi muuta sanoa. 

Mitä ylemmäs rinnettä ehdin, sen hulppeammaksi paikka paljastui. Todellinen helmi. Autotie vei ylös asti ja jatkui jonnekin, ilmeisesti kohti Kotkanpesää ja Berchtesgadenia. Kun itse fillaroin pari viikkoa sitten Kotkanpesän suunnalla, kuvittelin olevani Panoramawegillä – no, ehkä olinkin, mutta olin kyllä missannut kaiken olennaisen. Tämä oli se todellinen, nimensä veroinen Panoramaweg. Maisemat olivat todella komeat niin Tennengaun laaksoon ja Tennengebirgen ja Dachsteinin vuorille kuin myös valtakunnan rajaa merkkaavan Hoher Göllin (2 522m) suuntaan. Vaikka tietä ei taideta juuri mainostaa (ihmettelen suuresti miksi), oli paikalle löytänyt yksi jos toinenkin. Kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli tuttuun tapaan paljon (ehkä parisenkymmentä osui silmiin lyhyehkössä ajassa), moottoripyöräilijöitä todella paljon, ja autoilijoitakin jokunen. Sitkeitä sissejä ovat kyllä täkäläiset pyöräilijät, ihan keponen ei nimittäin nousu tuonne reiluun 1 500 metriin ole, lähestyipä mistä suunnasta tahansa!

Vasemmassa reunassa kulki tämän päivän reitit.

 Paluumatkan tulin lähes samaa, aavistuksen lyhennettyä reittiä pitkin ja Halleiniin saavuin vajaan 8 tunnin ulkoilun jälkeen. Jos keskustan gelaterioissa ei olisi ollut 30 metrin jonoja, olisin saattanut investoida yhteen muutamaan jäätelöpalloon. 

Huomenna saadaan sitten taas sateita tännekin, että ihan rauhassa vaan siellä koto-Suomessa – ei täälläkään sentään ihan joka päivä aurinko paista. Väärinhän se on, mutta koitetaan kestää.

+21

Lauantain ohjelmassa oli kuuden tunnin pyörälenkki Salz und See- sekä Mozartradweg-pyöräreiteillä - alkupätkä sportliche Variantea pitkin, eli parin ylämäen kautta (+ parin ylimääräisen, kun en tiennyt mikä on oikea suunta :)). Parhaat maisemat olikin jo heti kohta alkumatkasta, muuten reitti oli tylsähkö. Kai sitä on jo tottunut vähän liian hyvään..

Huomiselle yritän keksiä jonkun kivan patikoinnin Halleinin suunnalta. Toistaiseksi netin ja omien karttojen anti ollut heikkoa, joten kai se on vain lähdettävä paikan päälle tsekkaamaan, onko siellä lähietäisyydellä mitään käveltävää. Keliksi lupailee vielä vähän lämpimämpää kuin mitä tänään oli (+21). Ei ihan väärin näin huhtikuun alkupäiviksi.