Wintertraum

Nyt on pakko vähän hehkuttaa, sen verran upea oli eilinen! Maanantaina sain ihan yllättäen päähäni sääennustetta vilkuillessani, että keskiviikkona, kun tällä onnekkaalla ei ole luentoja, olisi hyvä lähteä lumille jonnekin tähän lähistölle. No, ensin suunnittelin Bad Gasteinia, jossa oli kavereita viikonloppuna laskemassa. Ladut siellä oli kuitenkin jo suljettu. Heti toisena tuli mieleen paikka, jota mainostetaan talviunelmana, MM-kisakylänä ja paratiisinakin kai. Sehän on tietysti Ramsau ja Dachsteinin jäätikkö.

Vähän arvelutti, että pitääkö sitä nyt aina* mennä samaan paikkaan ja että viitsiikö sitä nyt muka maksaa 30€ siitä ilosta, että pääsee jäätikölle hiihtämään. Ladut kun olivat tässäkin laaksossa sulaneet pääosin hiihtokelvottomiksi. Aamukasin jälkeen kuitenkin istuttiin matkaseuraksi lähteneen taiwanilaistytön kanssa junaan, ja puolitoista tuntia myöhemmin oltiin Schladmingissa. Siellä kevät oli ihan yhtä pitkällä kuin Salzburgissakin, mutta laskettelurinteet hohtivat vielä valkoisina kaistaleina muuten vihreillä vuorenrinteillä. Laskijoita näytti riittävän ja lumikin taisi olla vielä aamupäivästä mukavan liukasta. 

Schladmingissa odoteltiin puolisen tuntia kabiinin lähtöpaikalle vievää bussia. Itse maksoin bussikuskille 39€ meno-paluusta aina jäätikölle saakka, Masha vähän vähemmän jäädessään Ramsauhun kävelemään. 40 minuutin bussimatkan jälkeen kabiinihissi vei ylös lumisempiin maisemiin, ja siellähän sitten saattoi jo heti todeta, että todellakin kannatti tulla! 

Keli oli aivan mieletön, porukkaa arkipäivänä miellyttävän vähän ja baana huippukunnossa. Vielä kun hiihtokin tuntui ihanan helpolta ja mukavalta noin 2600 metrin korkeudesta huolimatta, ei ollut suuremmin suru puserossa. Murtsikkaväkeä oli lisäkseni neljä tyyppiä, toinen kaksikko lopetteli saapuessani, toinen aloitteli lähtiessäni. 

Käynti jäätiköllä oli harmillisen lyhyt; parin tunnin hiihtolenkin lisäksi ehdin tehdä reilun tunnin kävelylenkin näköalapaikalle, kunnes piti jo taas matkata alas ehtiäkseen viimeiseen bussiin. Toisaalta, jos nauttii joka hetkestä, niin noin neljän tunnin reissustakin saa aika paljon irti :)

Ilmeestä näkee, kuinka paljon nautin jyrkänteen reunalla istuskelemisesta....

Illalla olin kotona vasta vähän ennen yhdeksää, väsyneenä ja naama kirkkaanpunaisena hohtaen. Kun matka on noinkin vaivaton ja edullinen (9€/Salzburg-Schladming), taitaa tulla keväämmällä käytyä tekemässä joku tai parikin kunnon päiväpatikointia noissa maisemissa. 

*syksyllä 2006 tuli vietettyä vajaat 2 viikkoa Ramsaussa

Venezia - Venice - Venedig - Venetsia

Silmää vähän painaa parin tunnin yöunien ja kahden päivän kaupunkikävelyn jäljiltä, mutta olihan se sen arvoista. Venetsia oli ihan omanlaisensa maailma täynnä pieniä kujia, jotka muodostavat sellaisen sokkelon, että muutaman mutkan jälkeen ei ole enää aavistustakaan, missä suunnassa mitäkin on.  Venetsia on myös lukemattomia siltoja, vesiliikennettä ja upeita kirkkoja ja muuta kulttuuria. Unohtamatta tietenkään niitä noin 12 miljoonaa vuosittaista turistia, jotka vierailevat kaupungissa. 

Maaliskuun lopun piti ymmärtääkseni olla karnevaalien jälkeistä hiljaisempaa sesonkia, mutta silti kujilla ja toreilla maleksi aivan kamala määrä turisteja. En halua edes ajatella, millainen Venetsia on kesän sesonkina. Onneksi monelle Venetsia näytti merkitsevän tiettyjen kuuluisien kohteiden ympäristössä käyskentelyä, ja hieman syrjäisemmillä kujilla sai kulkea aivan yksin satunnaisten paikallisten seassa.  Toinen, vähintään yhtä hyvä keino turistimassojen välttelyyn oli herätä ennen auringonnousua ja kipaista aamukävelylle heräilevään kaupunkiin. Jos edellisiltana olikin käynyt nukkumaan ajatellen, mitenköhän jaksaa enää kuluttaa toisen päivän samoilla kaduilla, oli aamun auringossa hiljaisilla kujilla jo moiset ajatukset unohtuneet tyystin. 

Kuljin Venetsiassa ilman karttaa, eikä siltikään edes oman hostellin löytäminen ollut mitenkään tuskaisan vaikeaa, kun lähellä sijaitsevan aukion nimi ja hostellin talonnumero olivat tiedossa. Kaikki on niin lähellä, että itsekin aluksi eksyin aivan liian kauas majapaikastani, kun kuvitelmissani kaupunki oli hieman massiivisempi kuin se todellisuudessa onkaan. 

(pane per i poveri ~ leipää köyhille)

Vaikka Venetsia oli omassa omituisuudessaan hieno, se oli samaan aikaan myös hieman väsyttävä toistaessaan jatkuvasti itseään. Mietin myös kerran jos toisenkin, miten hyvin kaupungissa on onnistuttu markkinoimaan rähjäisyys romanttisuutena. Moni paikka repsotti aika pahastikin, mutta toki se tavallaan  kuului kuvaan. Ja Italia on kuitenkin aina Italia – olihan se mukava, kun (vanhuudenhöperöinen?) mummo kahden ihmisen levyisellä kujalla kurkotteli ulos ikkunasta jossain pääni yläpuolella ja huuteli iloisesti vilkuttaen buongiorno bella tai kun pyytäessäni suunnistusapua kahdelta vanhemmalta mieheltä, ohi kulkenut mies italialaiseen (suomalaisesta hieman vihaiselta kuulostavaan) tyyliin sotkeutui keskusteluun ja puhetulvansa lomassa huitoi käsillään ja painotti, että il ponte ja dritto. Si si, grazie mille, hymyilin, ja papat hymyilivät mukana. Miehen tarkoittaman sillan löysin heti seuraavana päivänä, vaihoehtoisen (kierto)reitin onneksi hieman aiemmin. :)

Gaisberg

Ihan hullua – jo kuukausi Salzburgia takana, enää kolme edessä. Minne saa valittaa liian nopeasta ajankulusta? Kun on näinkin kauan jo täällä majaillut, oli tänään korkea aika käydä valloittamassa Salzburgin lähes keskustassa kohoava Gaisberg (1 288m). Jostain syystä ajattelin ennakkoon, että tömpäre olisi varmaankin kohtuullisen vaisu – vaan mitäpä vielä. Ylisanojen sijaan jokunen kuva retken varrelta:

Gaisbergille pääsee useampaa polkua ja tietä pitkin, autotiekin kulkee aivan päälle saakka. Ylhäällä tekemistä riittää vähän jokaiseen makuun: tänään siellä yksi mies istuskeli soittelemassa jotain huuliharpun sukulaista, yksi makoili penkillä rusketuksen toivossa ja pari kaverusta asetteli varjoliitokamppeitaan valmiiksi. Monesti hyvällä säällä keskustasta voikin katsella Gaisbergin suuntaan ja nähdä varjoliitäjiä leijumassa vuoren ympärillä. Gaisbergillä on myös kymmenen talven ajan hiihdetty murtsikkaa – tänä vuonna valitettavasti ladut jouduttiin sulkemaan ilmeisesti ennätysaikaisin jo maaliskuun alkupäivinä.

Berchtesgaden

Berchtesgaden on saksalainen pikkukunta noin 19 fillarointikilometrin päässä kotoani. Linnunteitse huomattavasti lähempänä. Kylää reunustaa Bayerin alpit, ja maisemat ovatkin kelvanneet erinäisille kuninkaallisille ja silmää tekeville jo parin vuosisadan ajan. Natsijohtajat ottivat aikoinaan aluetta omaan käyttöönsä ja 1930-luvulla sinne rakennettiin Hitlerille talo, Berghof, joka toimi toisen maailmansodan aikana yhtenä tärkeistä päämajoista. 1945 talo pommitettiin ja lopulta purettiin matalaksi ja nykyisin paikalla kasvaa metsää. Ylempänä saman vuoren huipulla on Hitlerille 50-vuotislahjaksi rakennettu Kehlsteinhaus, Eagle’s Nest eli Kotkanpesä.

Salzach sunnuntaiaamuna. Berchtesgaden edessä näkyvien vuorien takana/välissä.

Eilen yritin Kotkanpesän maisemiin, mahdollisimman ylös, fillarilla. Lähtiessäni aamukasilta pakkasta oli kolmisen astetta, tuulta 6m/s ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Asfaltti oli varjossa vielä joko vähän luminen tai jäinen sadepäivien jäljiltä. Reittinä toimi Puch – St. Leonhard – Marktschellenberg – Unterau – Obersalzburg – Berchtesgaden – Königssee – Berchtesgaden – Bischofswiesen – Berchtesgaden – St Leonhard – Puch. Alkumatkalla aika oli jo ehtinyt kullata muistot; mäki Unterauhun olikin yllättävän pitkä. Obersalzburgissa noin tonnissa päätie saavutti huippunsa ja Kotkanpesän maisemiin haluavan olisi pitänyt jatkaa hapottavan näköistä mäkeä vielä ylös. Siinä vaiheessa luovutin – maisemat kun eivät näyttäneet oikein aukeavan vielä jatkossakaan. 

Lasku alas Berchtesgadeniin ei todellakaan ollut kiva. Käytännössä koko 5km:n matka oli raastavan jyrkkää, ja tietysti muutama tiukka mutka siihen väliin. Hommaa ei juuri helpottanut selässä roikkuva arviolta noin 8kg:n reppu ja asfaltin paikoittainen musta jää. 

24 %

Berchtesgadenia

Königssee oli kaunis, vähän tuli vuono-Norja mieleen. Myös turistien määrästä.

Königssee

Watzmann, yksi Saksan korkeimmista vuorista (2 713m)

Seuraavaksi uusiin suuntiin - jospa vaihteeksi patikoiden. Berchtesgadeniin tulee kyllä varmasti palattua vielä kerta jos toinenkin, sen verran vaikuttavaa maisemaa on tarjolla.

Harmaata

Sateista ja harmaata on ollut viime päivät; ylhäällä ei näe mitään, eikä useimmiten kyllä täällä alempanakaan kehuttavasti. Tänään kuitenkin uhmasin niskassa roikkuvia pilviä ja kävin pikku kävelylenkin Salzachin itäpuolen rinteellä. Reilu tunti ylämäkeen, vähän vähemmän alamäkeen. Ylhäällä keli jäähtyi merkittävästi ja luntakin vähän tiputteli, joten reilussa 800 metrissä käyminen riitti tälle päivälle.

Huomenna pitäisi alkaa taas näkyä keltainen pallo taivaalla ja ensi viikolle lupailee jälleen mukavia +17 asteen kelejä. Aikomuksena suunnata heti aamusta kohti keskiviikkoisia maisemia, kenties ainakin Kotkanpesän juurelle. Itse paikkahan on vielä hyvän tovin talvitauolla. Illalla sitten lätkämatsiin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, kun Vienna Capitals ottaa pataan Red Bull Salzburgilta. Kun MM:iin Bratislavaan ei enää lippuja ollut saatavilla, tuo lienee ihan hyvä korvike?! ;)

Puch alhaalla, suuntana Mühlstein

Häkkisen Mika näkyi tulleen terveyshotellilomalle Puchiin.

Campus Urstein, jonka takana piilossa ammattikorkeakoulu. Takapihalla myös syy, miksi herään arkiaamuisin pahimmillaan jo viideltä... Taustalla kohoaa massiivinen Untersberg (1972m).