Helmiä

Käsitykseni patikoinnista on jotakin muuta kuin laskettelurinteessä tai asfalttitiellä kipuamista, joten en sano viettäneeni huhtikuun ensimmäistä sunnuntaita patikoiden vaan pikemminkin kävellen. Aamukahdeksalta polkaisin Halleiniin, jätin pyörän parkkiin ja lähdin autotielle kävelemään kohti Bad Dürnbergiä. Se on siis pieni mutta maisemiltaan sitäkin kauniimpi kylä Halleinin yläpuolella. Liki tunnin ylämäkeen käveltyäni BD oli ohitettu ja jatkoin paikallisen Laajavuoren päälle. Huippu oli 1 300 metrissä.

Sieltä sitten alas sattumanvaraiseen suuntaan. Kyltit varoittelivat, että kyseessä on Alpinerstieg ja tarkoitettu nur für die Geübte. Tässä kohtaa vähän jännitti, mutta uskoin täyttäväni kriteerit eli olevani riittävän harjoitellut. Polku paljastui jyrkäksi ja juurakkoiseksi, mutta muuten ihan perus luontopoluksi. 

Tennengaun laaksoa. Gollingin kaupungin taustalla Tennengebirge & Dachstein.

Kohta olinkin jo autotiellä ja haravoin katseellani reittiä seuraavan tömpäreen päälle, se kun oli näyttänyt edelliseltä huipulta katsottuna varsin houkuttelevalta. Paljastui sitten, että tämäkin oli laskettelumesta, joten lähdin kipuamaan rinnettä ylös. Rinteet siis oli toki jo suljettu, mutta koska lunta kuitenkin oli ainakin kapeina kaistaleina jäljellä, porukka hiihti ylös ja laski alas. Ja hiihti ylös ja laski alas. Intohimoista porukkaa, ei voi muuta sanoa. 

Mitä ylemmäs rinnettä ehdin, sen hulppeammaksi paikka paljastui. Todellinen helmi. Autotie vei ylös asti ja jatkui jonnekin, ilmeisesti kohti Kotkanpesää ja Berchtesgadenia. Kun itse fillaroin pari viikkoa sitten Kotkanpesän suunnalla, kuvittelin olevani Panoramawegillä – no, ehkä olinkin, mutta olin kyllä missannut kaiken olennaisen. Tämä oli se todellinen, nimensä veroinen Panoramaweg. Maisemat olivat todella komeat niin Tennengaun laaksoon ja Tennengebirgen ja Dachsteinin vuorille kuin myös valtakunnan rajaa merkkaavan Hoher Göllin (2 522m) suuntaan. Vaikka tietä ei taideta juuri mainostaa (ihmettelen suuresti miksi), oli paikalle löytänyt yksi jos toinenkin. Kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli tuttuun tapaan paljon (ehkä parisenkymmentä osui silmiin lyhyehkössä ajassa), moottoripyöräilijöitä todella paljon, ja autoilijoitakin jokunen. Sitkeitä sissejä ovat kyllä täkäläiset pyöräilijät, ihan keponen ei nimittäin nousu tuonne reiluun 1 500 metriin ole, lähestyipä mistä suunnasta tahansa!

Vasemmassa reunassa kulki tämän päivän reitit.

 Paluumatkan tulin lähes samaa, aavistuksen lyhennettyä reittiä pitkin ja Halleiniin saavuin vajaan 8 tunnin ulkoilun jälkeen. Jos keskustan gelaterioissa ei olisi ollut 30 metrin jonoja, olisin saattanut investoida yhteen muutamaan jäätelöpalloon. 

Huomenna saadaan sitten taas sateita tännekin, että ihan rauhassa vaan siellä koto-Suomessa – ei täälläkään sentään ihan joka päivä aurinko paista. Väärinhän se on, mutta koitetaan kestää.