Pest ja Buda ja Tonava siinä välissä

Keskiviikkona istahdin itää kohti lähtevään junaan melko korkein odotuksin matkakohteesta - pikaisten googletuksien perusteella olin saanut Budapestistä kuvan Idän Pariisina ja huikean kauniina kylpyläkaupunkina. Kuuden tunnin junamatkan aikana maisemat muuttuivat itää lähestyttäessä aina vain tasaisemmiksi, asutus epämääräisemmäksi ja pusikoissa näkyi pitkäpartaisia miehiä etsimässä nukkumapaikkaa seuraavalle yölle. Naapuripenkeissä jenkkiperhe väänsi leveää englantia ja perheen äiti kirjoitti matkapäiväkirjaa Euoopan turneelta. Sweetheart, can you remember what you ate in that restaurant in Vienna? 

Perille saavuttiin jämptisti lähes ajallaan ja epämääräisistä muistiinpanoistani huolimatta hostelli löytyi kivuttomasti ilman karttaakin. Puolen tunnin kävelymatkan aikana kaupunki ei antanut ihan parasta ensivaikutelmaa itsestään – kerjäläisiä, kadulla majoittuvia, likaa ja epämääräisiä kauppoja. Kun katseen nosti ylemmäs, näki toki myös ikuisuuden vanhoja, kauniita rakennuksia. 

Kun reppu oli jätetty pienen, kodikkaan Activity hostellin säilöön, lähdin lampsimaan katuja nähtävyyksien toivossa. Näppäränä tyttönä valitsin heti alkuun pienempiä, hiljaisia kujia oikeaan tunnelmaan päästäkseni – ja hetkeä myöhemmin olin tyytyväinen löytäessäni vähän isommille väylille… Illan aikana löytyi mm. Tonavan ranta, Széchenyin upea ketjusilta, Parlamenttitalo ja Pyhän Tapanin tuomiokirkko. Iltavalaistuksessa koko kaupunki muutti olemustaan aivan täysin – likaisen oloisesta, yleiskuvaltaan mielestäni melko harmaasta kaupungista tuli lämmin ja tunnelmallinen. 

Széchenyin ketjusilta

Parlamenttitalo

Parlamenttitalo

Pyhän Tapanin tuomiokirkko

Torstain aamupäivän vietin Pestin puolella pyrkien mm. parlamenttitaloon opastetulle kierrokselle. Homma toimi kuitenkin niin sulavasti, että aamukymmenen kierroksen sijaan olisin luultavasti ehtinyt iltapäiväkahden kierrokselle – jätin siis homman sikseen ja painelin sen sijaan Oopperatalolle ostamaan lippua perjantain Giselle-baletin ensi-iltaan. Loppupäivä kuluikin sitten hymyssä suin, kun lippu oli onnellisesti taskussa. 

Oopperatalo

Iltapäivän hiostavassa lämmössä ehdin vielä Budan puolelle Linnavuorelle, missä ensimmäistä kertaa pääsin  jouduin toteamaan, että kaupunkiin mahtuu myös melkoinen määrä turisteja. Hieno paikkahan se oli silti - täynnä historiaa, jota olisi mukava tuntea paremminkin. 

Kalastajalinnaketta ja Parlamenttitaloa

Perjantain piti olla todellinen hemmottelupäivä – aamupalaksi Kauppahallista jotain ihanaa, sitten kiertelyä Gellertvuorella ja kylpyhetki kehutussa Pyhän Gellertin terveyskylpylässä. No, aamupala oli herkullinen, Gellertvuorikin ihan mukava, mutta kylpylä oli kyllä pettymys jättimäisellä P:llä. En meinannut alkuun uskoa, että kyseinen kylpylä tosiaan oli se hotellin yhteydessä oleva perus hotellin ulkoaltaalta näyttävä laitos. Uskottava kuitenkin oli, niin moneen kertaan kiersin kartan osoittamaa paikkaa ja tavasin hotellin tekstejä. Kylpijöitä oli yhden käden sormilla laskettava määrä, osa altaista oli ilmeisesti korjauksessa, eikä muutama etäämmällä seisova patsaskaan pystynyt tunnelmaa pelastamaan. Bikinit pysyivät siis laukussa ja parin mutkan kautta suuntasin toiselle puolen kaupunkia: Pestin puolella sijaitsevalle Vapauden aukiolle ja lähikulmille. Hyvä ettei jäänyt käymättä – aukio oli vaikuttava ja läheinen puistoaluekin mukavan oloinen. Täälläkin olisi ollut ilmeisen hieno kylpylä tarjolla, mutta muurien sisälle ei valitettavasti päässyt näkemään ja eipä homma enää niin kiinnostanutkaan. 

Maisemaa Gellertvuorelta Budan Linnan suuntaan

Vapauden aukio

Perjantai-ilta oli reissun kohokohta. Ilta piti aloittaa ihanilla kakkukahveilla tuomiokirkon edustalla, mutta kahvilan lista olikin suuri pettymys. Onneksi varapaikka, maisemallisesti paljon ankeampi tosin, löytyi kulman takaa ja ilta lähti käyntiin arvonsa mukaisesti. Oopperatalolla sitten itku meinasi päästä, kun minut johdatettiin toisiksi edullisimman kategorian lippuni osoittamalle paikalle reunaparven kakkosriviin, josta näki noin kolmasosan lavasta. Kun eteen istahti kolme muuta ihmistä, joista isohko brittiherra peitti näkyvyydestäni vielä 20 prosenttia lisää, silmäkulma kostui orkesterin aloittaessa muustakin kuin liikutuksesta. Alkujärkytyksen jälkeen heivasin tuolini pois ja seisoin koko parituntisen baletin ajan – ja näin lähes kaiken. Ja hyvältä näyttikin, varsinkin jälkimmäinen puolisko oli täynnä mielettömän kauniita yksilö-, pari- ja ryhmäsuorituksia ja tunnelmaltaan mahtava. Ai että. Käsittämätöntä muuten, että Budapestissä halvimmat liput (6,80 €) oopperaan/balettiin ovat edullisemmat kuin opastettu tutustumiskäynti Oopperan tiloihin…

Lauantaina koitti paluu kotiin, eikä jokapäiväisen kauppahallivierailun lisäksi oikein muuta enää ehtinytkään. Junamatka kului hujauksessa Andre Agassin loistavaa omaelämäkertaa Openia lukiessa. Ei voi kuin suositella, vaikkei tenniksestä niin hirveästi ymmärtäisikään. Tai mitään, niin kuin omassa tapauksessani ;) 

Salzburgiin paluu tuntui hyvältä, ilma oli taas raikasta hengittää ja vihreys ja vuoret tuntuivat paljon kodikkaammilta kuin betoni ja likaiset ja haisevat kujat. Budapest ei siis varsinaisesti vienyt sydäntäni – joko teen kaupunkilomillani jotain oleellisesti väärin, tai ehkäpä en vain lopultakaan ole kaupunkilomailijatyyppiä. Toki uusien paikkojen näkeminen on aina hienoa, sitä on turha kieltää. Päätin tässä kuitenkin, että taidan nämä viimeiset pari kuukautta keskittyä rajojen sisällä matkusteluun, ehkä pienellä Pohjois-Italian poikkeuksella vahvistettuna. Miksi mennä kauas, kun lähempänäkin on niin paljon nähtävää.