Deutsch ist schwer.

Opiskelut aloitettu. Lukion saksan opettaja Päivi taitaisi sanoa muutamana toruvan sanan, jos pääsisi todistamaan entisen oppilaansa kuihtuneita taitoja.

Täällä päädyin tasotestin perusteella Deutsch als Fremdsprache: Mittelstufe 1 -kurssille, jossa pääpaino on kieliopissa. Tasotestin perusteella kieliopin tankkaamiselle onkin kohdallani melkoinen tarve, mutta… no, kukapa ei kieliopista tykkäisi.  Vauhti saksan kurssilla on hengästyttävä. Opettaja puhua pulputtaa ja kaikki muut tuntuvat pysyvän täysin kärryillä. Minulla otsarypyt syvenevät ja pohdin, missä kulkikaan se raja, kun kielten opiskelu muuttuu ilosta inhoksi. Totuus kuitenkin (onneksi) on, että iso osa kanssaopiskelijoista on aloittanut kyseisen kurssin jo syksyllä, ja meille kesken kaiken mukaan hyppääville asiat eivät ehkä aukene ihan yhtä nopeasti. Kaikessa viitataan menneeseen; ”tämähän me käytiin jo talvilukukauden aikana läpi - ne joille asia tuntuu vieraalta, bitte, ottakaa omalla ajallanne selvää”. Selville otettavista asioista on muodostunut jo kahden luennon jälkeen melkoinen lista. Toisaalta samaan hengenvetoon on todettava, että kun hetken jaksaa (hmm, jaksaisi) keskittyä kielioppisääntöjen tarkastamiseen, muistuvat asiat kohtuullisen kivasti mieleen.

Saksan kurssi pyörii kolmesti viikossa 1,5 tunnin satseina, ja tentin läpäisystä (ja luennoilla istumisesta) palkitaan kesäkuun lopulla yhdeksällä nopalla. Siihen päälle vielä 45min/vko Sprachlaboratoria yhden opintoviikon arvoisesti, niin kamalasti muuta tässä ei tarvitsekaan enää opiskella :) Tosin itseäni virkistääkseni ja vähän kiusataksenikin olen myös Sportsoziologien kurssilla, joka luennoidaan ihka-aidolla Itävallan saksalla. Ensimmäinen luento oli mielenkiintoinen kokemus, kun miesluennoitsija pääsi lähes itkosmaiseen hurmokseen, puheessa oli jotakin itäeurooppalaista vivahdetta ja esiintymistyyli kuin stereotypioiden italialaisella. Mikä ehkä hieman yllättävää ja harmillistakin – ainoat opiskelijoille esitetyt kysymykset olivat retorisia, eivätkä opiskelijatkaan omatoimisesti tehneet ainoatakaan välihuomautusta. Ja niin - kun koto-Suomessa luennolla viitataan hiihtoon, tarkoitetaan tietysti murtsikkatouhuja. Täällä hiihtäminen on yhtä itsestään selvästi alppihiihtoa. Merkityseroista huolimatta lumilajit näköjään nousevat molemmissa maissa takuuvarmasti liikuntasosiologian luennoilla esiin.

Paikallisen kielen suhteen murehtiminen oli turhaa, sillä puhetta kyllä ymmärtää yllättävän hyvin, kun suunnilleen tietää mitä asioita luento käsittelee. Keskittymistä se toki vaatii. Eri asia on opiskelijatovereiden ymmärtäminen; kun vierustoveri pyytää kynää lainaan, eikä ymmärrä, tuntee itsensä aika hölmöksi. Paikallisten joukkoon tunkeutuminen ja itsensä aina hetkellisesti tyhmäksi tunteminen on kuitenkin lopulta aina palkitsevaa. Voi vain kuvitella, millaista olisi hypätä elämään vieraaseen maahan ja kulttuuriin täysin kielitaidottomana. Junalla kodin ja Salzburgin väliä yhdessä koulumatkalla olevien teinien kanssa matkustellessani olen jo useaan kertaan mielessäni todennut, että kielitaitoonsa voi olla todella tyytyväinen, kun ymmärtää paikallisten teinien puhetta. Se on harvinaisen epäselvää ja siansaksaa muistuttavaa.  Vaikka ilmiöhän on toki yleismaailmallinen.

Tänään päivän teemana oli Adidas Outletin löytäminen maan rajojen tuolta puolen, Pidingistä. Fillarimatka kaikkine eksymisineen maisemista nauttimiseen taisi kestää pari tuntia suuntaansa, mutta mikäpä oli lämpimässä auringonpaisteessa vuorimaisemista nautiskellessa. Outlet oli maltillisiin odotuksiinikin nähden pienoinen pettymys niin valikoimaltaan kuin hintatasoltaankin, mutta toki mukaan tarttui pari ehdottomasti tarvitsemaani toppia ;)

Jospa päikkäreiden jälkeen illalla vielä hölkkäilemään. Parantava alppi-ilma on onneksi jo vienyt pahimman flunssan. No, kyllähän siitä aika tasan yhdeksän viikkoa saikin kärsiä.